Siirry pääsisältöön

Valutuotetekniikka

Suomen ainoa valimotekniikan alan professuuri (Valutuotetekniikka) on toiminut Teknillisessä korkeakoulussa vuodesta 1980 lähtien. Valutuotetekniikan professuuri harjoittaa koneinsinöörien valutuoteteknisen perusopetuksen, jatkokoulutuksen ja muun koulutuksen ohella myös julkiseen rahoitukseen tukeutuvaa tutkimustoimintaa sekä maksullisia tutkimus- ja selvitystöitä sekä muita palvelutehtäviä.

Heti teollisuuden aloitteesta tapahtuneesta perustamisestaan lähtien Valutuotetekniikan tutkimusyksiköllä on ollut kiinteä yhteistyö alan teollisuuden ja tutkimuslaitosten kanssa niin opetus- kuin tutkimustoiminnassakin. Tutkimusyksikkö on myös aktiivinen valimotoimialan akateemisessa kehittämis- ja tutkimustoiminnassa.

Tärkeitä kotimaisia tutkimus- ja koulutusyhteistyökumppaneita ovat mm. Tampereen teknillinen yliopisto TTY/Valimoinstituutti ja VTT. Laaja-alaiset yhteydet alan kansainvälisiin järjestöihin ja ulkomaisiin tutkimuslaitoksiin ja korkeakouluihin sekä hyvät yhteydet teollisuuteen takaavat sen, että tutkimusyksikkö voi aina tarjota alansa uusinta tietoa sekä soveltaa sitä monipuolisten valimoteknisten ongelmien ratkaisuun.

Uusien teknologioiden kuten Rapid Prototyping l. pikamallinnustekniikoiden sekä tietoteknisten 3D-suunnitteluohjelmistojen ja valunsimulointisovellusten nopea kehitys ovat tehneet valamisesta entistäkin kilpailukykyisemmän Near-Net-Shape (NNS) -valmistusmenetelmän. Valamiselle luonteenomaiset edulliset LCC (Life Cycle Cost) eli elinkaarikustannukset sekä valumateriaalien helppo kierrätettävyys lisäävät valamisen houkuttelevuutta edelleen. Niinpä nämä teknologiat kuuluvat myös valutuotetekniikan opetuksen ja tutkimuksen tärkeisiin painopistealueisiin.

Tällä hetkellä käynnissä olevat tutkimukset kohdistuvat mm. valujen CAD-suunnitteluun ja valutapahtuman numeeriseen simulointiin, rauta-, teräs- ja kevytmetallivalujen (Al, Mg, Ti) metallurgiaan, tarkkuusvaluteknologiaan, valimoiden ympäristöongelmien ratkaisemiseen, valimoiden työturvallisuusasioihin sekä valimoiden tulevaisuuden toimintatapojen pohdintaan.